The Wayback Machine - https://web.archive.org/web/20100903110335/http://www.uta.fi:80/~fiteva/rms_int_fi.html
Richard M. Stallmanin haastattelu

Hakkeriyhteisö ja eettisyys

Lähde: Tere Vadén & Richard M. Stallman: Koodi vapaaksi - Hakkerietiikan vaativuus, Tampere University Press. 2002, sivut 62-80.



Tere Vadén: Eräs huomionarvoisimmista sekoista lähestymistavassasi teknologiaan ja ohjelmistoihin on, että pidät eettisiä ja sosiaalisia kysymyksiä tärkeämpinä kuin mahdollisia teknisiä edistysaskeleita. Tällaisen asenteen soisi olevan itsenstäänselvän, mutta valitettavasti se ei sitä ole. Pääasiaa näyttää olevan yhteisö; millaisia yhteisöjä erilaiset teknologian käyttötavat edistävät. Arvaanko oikein, jos uskon, että ajattelet eettisiä kysymyksiä yhteisöllisyyden kannalta?

Richard M. Stallman: Kyllä. Tein päätelmäni niistä vapauksista, jotka ohjelmistojen käytön kannalta ovat välttämättömiä ja niistä lisenssiehdoista, jotka ovat hyväksyttävissä, ajattelemalla haittaavatko ne sellaisia ohjelmistojen käyttötapoja, jotka ovat välttämättömiä toimivan yhteisön kannalta.

TV: Vapaan ohjelmiston ajatus syntyi kokemuksistasi MIT:ssa, siitä, miten kaupalliset pyyteet ujuttautuivat tuohon yhteisöön ja miten se eräässä mielessä tuhoutui niiden seurauksena.

RMS: Kyllä, juuri niin. Hakkerit todella nauttivat vapaudesta jakaa ja muuttaa ohjelmistoja; se oli vapaamuotoisen yhteisömme perusta.

TV: Mitä sana ”hakkeri” tarkoittaa sinulle?

RMS: Sana tarkoittaa henkilöä, joka nauttii leikittelevästä älykkyydestä, erityisesti ohjelmoinnin kohdalla, mutta samaa voi esiintyä muillakin aloilla.

Guillaume de Machaut sävelsi 1500-luvulla kolmiosaisen palindromi-sävellyksen. Se myös kuulostaa hyvältä. Mielestäni se on esimerkki hyvästä hakkerismista. Muistan kuulleeni J. S. Bachin tehneen samanlaisia juttuja.

Yksi leikittelevän älykkyyden esiintymismuodoista on turvajärjestelmien murtaminen. Hakkerit eivät ole koskaan juurikaan kunnioittaneet byrokraattisia rajoituksia. Jos tietokone seisoi tyhjän panttina, koska hallintovirkailijat eivät antaneet hakkereiden käyttää sitä, he toisinaan keksivät tapoja kiertää esteet ja käyttää konetta joka tapauksessa. Jos tähän vaadittiin nokkeluutta, se oli jo itsessään hauskaa ja sen lisäksi mahdollisti lisähakkeroinnin (esimerkiksi työnteon koneella) sen sijaan että olisi vain pyöritellyt peukaloitaan.

Mutta kaikki hakkerit eivät murtaneet turvajärjestelmiä. Monia se ei kiinnostanut lainkaan.

Tekoälylaboratorion kehittämässä käyttöjärjestelmässä ITS:ssä (Incompatible Timesharing System) teimme turvallisuusjärjestelmien murtamisesta tarpeettoman, koska mitään turvajärjestelmiä ei ollut. Hakkerit ymmärsivät, että turvajärjestelmät olisivat olleet hallinnon välineitä kontrolloida meitä, joten emme antaneet heille noita välineitä. Tämä seurauksena meidän hakkeriyhteisömme ei yleensä harrastanut turvajärjestelmien murtamista.

TV: Entä vapauden ja yhteisön käsitteet? Erään ajatuksen mukaan ajatusten, reseptien ja ohjelmistojen vapaus mahdollistaa parhaan yhteisöllisyyden tai ainakin paremman kuin yhteisöt, jotka perustuvat vapauden, jakelun ja levittämisen kaupalliselle rajoittamiselle.

RMS: Mielestäni on virhe luokitella nuo rajoitukset ”kaupallisiksi”, koska se kuvaa rajoitusten motiivia. Merkitsevää ovat rajoitukset, ei niiden perustelu; samat rajoitukset olisivat yhtä haitallisia, vaikka niiden motiivi olisi toinen. Kaupallinen ohjelmisto voi olla vapaa tai ei-vapaa, aivan kuten ei-kaupallinen ohjelmisto voi olla vapaa tai ei-vapaa. Kysymys on ohjelmiston käyttölisenssistä.

TV: Miten tekisit erottelun julkisen (yhteisöllisen, vapauteen perustuvan) ja kaupallisen maailman välillä?

RMS: Vapauden vertaaminen kaupallisuuteen on kuin onnellisuuden vertaamista violettiin. Siinä ei ole mieltä, koska ne eivät ole vastauksia samaan kysymykseen. Ne eivät ole vaihtoehtoja.

Merkitsevä erottelu on vapaan ja ei-vapaan ohjelmiston välillä. Ne ovat vaihtoehtoja samalla akselilla. Vapaa ohjelmisto antaa käyttäjille oikeuden muuttaa, kopioida ja levittää; ohjelmistot, jotka eivät salli näitä ratkaisevia toimintoja ovat ei-vapaita.

TV: Vaikuttaa siltä, että ero ”avoimen lähdekoodin” (open source) ja ”vapaan ohjelmiston” välillä on siinä, että avoimen lähdekoodin liike viime kädessä oikeuttaa ajatuksen utilitaristisin perustein: avoin lähdekoodi on paras tapa toteuttaa toimivia ohjelmistoja. Tätä vastoin vapaan ohjelmiston perimmäinen oikeutus on ei-utilitaristinen, se ei perustu hyötyajatteluun: vapaus on tärkeintä. Onko asia näin?

RMS: Enemmän tai vähemmän. Minun mielestäni vapaus on itseisarvo, samoin kuin tehokas ja luotettava ohjelmistokin.

TV: Mutta eikö tähän sisälly ongelma: yksi avoimen lähdekoodin liikkeen hyötylaskelmista on, että on tuottoisampaa – joko suuremman voiton tai paremman ohjelmiston mielessä – käyttää avoimen koodin lisenssiä kuin tekijänoikeudellista tai käyttäjänoikeudellista (copyleft) lisenssiä. Applen tai Nokian kaltainen yritys omaksuu avoimen lähdekoodin ajatuksen tiettyyn rajaan saakka; täsmälleen siihen rajaan, jossa ohjelmiston lisävapaus alkaa heikentää liikevoittoa.

RMS: Olen samaa mieltä. Mielestäni on väärin perustaa päätökset näistä asioista (sinun ja minun vapaudestani) ohjelmistokehittäjän taloudellisen voiton odotuksille, aivan kuten olisi väärin, jos päätöksen sinun ja minun mielipiteen- ja sananvapudesta tekisi joku kolmas osapuoli omien intressiensä perusteella.

En halua tuomita ketään, joka tekee oikean teon vääristä syistä, mutta on totta, että vapautemme puolustamiseen järjestelmä, joka luottaa toisten kunnioittavan vapauttamme koska se on heille taloudellisesti edullista, ei ole luotettava. Tästä syystä meidän on heikennettävä yritysmaailman poliittista valtaa.

TV: Yritys vastaisi tietenkin perustelulla, jonka mukaan sen tuottama voitto koituu loppujen lopuksi koko yhteiskunnan hyväksi. Miten vastaisit tähän?

RMS: Väite on vailla perusteita.

Ei-vapaa ohjelmisto voi hyödyttää vain heitä, jotka eivät pidä vapauttaan arvossa. Siten ei-vapaa ohjelmisto asettaa ihmiset kiusaukseen luopua vapaudestaa. Näin yhteisön vapaus vahingoittuu. Tätä vahinkoa on erittäin vaikea korjata materiaalisilla hyödykkeillä.

TV: Tämä johtaa kysymykseen yksilöllisen tai yksityisen ja julkisen tai yhteisöllisen suhteesta. Yksilön kannalta on usein hyödyllistä tehdä jotakin, joka vahingoittaa yhteisöä ja uhkaa vapautta.

RMS: Tiedän – tästä syystä meidän on pohdittava oikeaa ja väärää tehdessämme päätöksiämme. Samasta syystä on olemassa käsitys, jonka mukaan yhteiskunta voi rankaista yksilöä yhteisöä vahingoittavista teoista.

TV: Monet yksilöt, esimerkiksi Linus Torvalds – vaikka ei tässä mitään nimiä tarvittaisikaan – varmasti lämpimästi jakavat innostuksesi hakkerismiin leikillisenä älyllisyytenä, ja laajentavat saman leikillisen älykkyyden ajatuksen yritysmaailmaan: on hauskaa olla älykäs rahanansaitsemisessa ja leikitellä eläen makeaa elämää. Itse asiassa Torvalds kirjoittaa tähän sävyyn Hakkerietiikka-kirjan esipuheessaan.

RMS: Tämä on totta. Se, että joku nauttii hakkeroinnista ei sinällään tarkoita, että hän olisi eettisesti sitoutunut kohtelemaan toisia ihmisiä kunnolla.

Jotkut hakkerit ovat kiinnostuneet etiikasta – esimerkiksi minä –, mutta se ei ole osa hakkeriutta, vaan erillinen ominaisuus. Jotkut postimerkinkeräilijät välittävät paljonkin etiikasta, toiset taas eivät. Sama koskee hakkereita.

TV: Jos siis haluaa välttää voittoa tavoittelevan yritysmaailman kielteiset vaikutukset, on yksilöille annettava hyviä syitä ajatella muutakin kuin omaa parastaan. Ja tuo jokin, tuo syy, saattaisi sijaita julkisen, yhteisöllisen elämän alueella

RMS: Tietenkin – mutta miksi käsittelet asiaa kuin se olisi jotakin erinomaisen radikaalia, josta voi vain kuiskia? Tämä ajatus on tuhansia vuosia vanha. Se on kaiken etiikan perusta.

TV: Ei siis ole olemassa mitään erityistä hakkerietiikkaa. Kuten selitit, hakkeri voi toimia yhtä hyvin eettisesti kuin epäeettisestikin, eikä mikään hakkerismissa itsessään tee eettistä käyttäytymistä välttämättömäksi - tätä vastoin Himanen ja kumppanit väittävät Hakkerietiikka-kirjassa, että hakkeriyhteisöjen jakaminen, yhteisöllisyys ja niiden hierarkiakunnioittamattomuus tekee eettisen käytöksen välttämättömäksi, tai ainakin painostaa siihen lujemmin kuin niin kutustut ”protestanttiset” yhteisöt.

RMS: Hakkerismi ei ole ensisijaisesti eettinen kysymys. Hakkerismi on ajatus siitä, mikä tekee elämästä elämisen arvoisen. Mutta Himanen voi olla oikeassa siinä, että hakkerismi johtaa merkittävän osan hakkereista ajattelemaan eettisiä kysymyksiä tietyllä tavalla. En halua väittää, että hakkerismilla ja eettisillä näkemyksillä ei ole mitään tekemistä keskenään.

Vaikka on sanottu myös, että on olemassa hakkeriestetiikka pikemmin kuin hakkerietiikka, en usko että ”estetiikkakaan” on oikea sana. Esteettinen koskee sitä, mikä on kaunista. Hakkerismisssa on kyse siitä, mikä on innostavaa ja merkityksellistä. Onko sille olemassa termiä? Ehkä sitä voisi kutsua ”hakkerismin tieksi”, mutta se kuulostaa melko suureelliselta ja new agelta.

TV: Eli siis se, mikä tekee elämän merkitykselliseksi ja se, mikä tekee elämän eettiseksi ovat kaksi eri asiaa? Mutta eikö juuri yhteisöllisyys voisi olla molempien, merkityksen ja eettisyyden, perusta?

RMS: Merkityksellisyys ja eettisyys ovat periaatteessa eri kysymyksiä. Esimerkiksi matemaatikon mielestä elämän saattaa tehdä merkityksellisesti ensisijaisesti matematiikka; hänellä voi myös olla eettisiä periaatteista, joita hän noudattaa. Hänelle elämän tarkoitus ja eettisyys ovat erillisiä kysymyksiä.

On mahdollista, että huolehtiminen eettisyydestä on yksi asioista, joka tekee elämästä merkityksellistä: minulle se on tärkeä asia. Mutta tämä ei johdu siitä, että olen hakkeri, vaan se on erillinen luonteenpiirre. Jotkut hakkerit haluavat ”vain hakkeroida”.

Kuuluminen yhteisöön voi olla merkityksen ja etiikan perusta, mutta näin ei ole kaikkien kohdalla.


Yhteisöllisyys

TV: Tästä seuraa useita kysymyksiä. Ensinnäkin voisi ehkä kysyä, millainen on ihanteellinen yhteisö.

RMS: Lähestyn näitä kysymyksiä pala palalta, asteittain. En usko pystyväni suunnitelemaan ihanneyhteisöä, en ainakaan sellaista, johon voisin todella uskoa.  Yrityksillä suunnitella yhteisöjä, jotka ovat hyvin erilaisia kuin tuntemamme yhteisöt, on taipumus päätyä tuhoisiin erehdyksiin. Tämä sijaan pyrin paikallisiin muutoksiin, joiden ainakin jollakin perusteella uskon olevan hyviä. Huomaa, että en kuvitellut vapaan ohjelmiston yhteisöä yksinäni – jos olisin niin tehnyt, en voisi suhtautua sen hyvyyteen kovin luottavaisesti. Tunnistin sen hyvyyden, koska olin elänyt siinä.

TV: Tarjoaako digitaalisuus yhteisöllisyydelle jotakin sellaista, mitä muut välineet – kuten painetut kirjat – eivät pysty tarjoamaan, vai merkitseekö digitalisointi ”vain” jo olemassaolevien välineiden tehostamista?

RMS: Tietokoneet ja internet tekevät yhteistyöstä paljon helpompaa, ja mahdollistavat julkaisujen jatkuvan parantamisen. Uskon, että näin on yhä suuremmassa määrin tulevaisuudessa, kun ihmiset kehittävät uusia yhteistyön menetelmiä.

Omistajuus-ajatus on miltei kuin suunniteltu hävittämään tämän internetin mukanaan tuoman edun.

TV: Historiallisesta ja filosofisesta näkökulmasta katsottuna saattaa näyttää siltä, että monet hyvät keksinnöt ja teknologiset edistysaskeleet ovat johtaneet kolonialisaation tehostumiseen.

RMS: Yleisesti ottaen teknologia on hyväksi, eikä meidän pidä sitä hylätä.

Teknologialla on taipumus aiheuttaa kulttuurista muutosta. Tämä ei välttämättä ole pahaksi, eikä sitä tule tuomita ylisummaan. On olemassa erityisiä kulttuurisen muutoksen muotoja, joita on syytä vastustaa.

TV: En välttämättä halua jumittua kysymykseen julkisen ja kaupallisen maailman eroista, mutta jos toteamme, että tarvitsemme yhteisöllisiä sopimuksia, arvoja ja järjestelmiä, joiden tarkoituksena on hillitä itsekkyyttä, ja jos samalla toteamme, että kaupallinen maailma järjestelmällisesti edistää itsekkyyttä, niin eikö johtopäätös ole, että yhteisöllisyyden ja kaupallisuuden välillä on olennainen ero?

RMS: Olen samaa mieltä. Yksi ja sama henkilö voi kuulua yhteisöön ja samalla ola töissä yrityksessä; tästä huolimatta yhteisöllisen ja kaupallisen asenteen välillä on perustavaa laatua oleva ristiriita.

En sanoisi, että yhteisöllinen asenne on hyvä ja kaupallinen asenne paha. Ei ole järkevää koettaa poistaa kaupallista asennetta, koska se on yksinkertaisesti itsekkyyttä ja itsekkyys on elintärkeää. Ihmisten pitää olla tietyssä määrin itsekkäitä, aivan samoin kuin heidän pitää olla tietyssä määrin altruistisia. Itsekkyyden hävittäminen olisi järjetöntä, vaikka se olisi mahdollistakin. Tehtävä on pitää itsekkyys hallinnassa.

TV: Voisi sanoa, etä monessa mielessä jälkiteollisissa maissa yhteisöt perustuvat kaupallisuuteen, ihmiset kokoontuvat yhteen, työskentelevät ja pitävät yhteyttä pääasiassa kaupallisista syistä.

RMS: Tällainen yhteisö on heikko ja tehoton, tuskin nimensä arvoinen.

TV: Lisäksi – kuten tiedät – tutkimus- ja yliopistoyhteisöt ovat myös hyvin tiukasti sidotut kansallisvaltioiden ja yritysten taloudellisiin intresseihin.

RMS: Yliopistojen pitäisi oman eheytensä nimissä vastustaa kaupallistamistaan. Ne ovat epäonnistuneet vastarinnassaan ja seuraukset ovat nähtävissä.

Ihmiset tulevat aina olemaan osittain itsekkäitä. Jotta itsekkyys ei nielisi koko yhteiskuntaa, tarvitsemme epäitsekkäitä instituutioita kuten yliopistoja ja demokraattisia hallituksia itsekkyyden vastapainoksi ja sen rajoittamiseksi.  Nykyinen ongelma on, että järjestäytynyt itsekkyys valtaa yhteiskunnan, ja musertaa ne instituutiot, joiden tarkoitus oli kontrolloida itsekyyttä.

TV: Vasta-argumentti kuuluu, että vapaa markkinatalous, joka perustuu voiton maksimointiin, on ainut tapa tuottaa  varallisuutta ja ylläpitää toimivia demokraattisia yhteisöjä.

RMS: Vapaisiin ohjelmistoihin uskova yhteisö osoittaa – kuten Ruotsin osuustoimintajärjestöt – että väite on epätosi. On muitakin tapoja tuottaa varallisuutta. Kaiken lisäksi varallisuuden tuottaminen ei ole hyvän yhteiskunnan ainut eikä lopullinen päämäärä.

Ei ole mitään syytä taivuttaa kaikkia elämän osa-alueita yhteenlasketun varallisuuden maksimoinnin palvelukseen. Juuri kaiken muun uhraaminen varallisuuden tuottamiselle – riippumatta siitä, ketkä pääsevät varallisuutta jakamaan – on WTO:n vääryys.

Mitä toimivien demokraattisten yhteisöjen luomiseen tulee, kaupallisuuden ylivalta ei ainoastaan epäonnistu tässä tehtävässä, vaan on suoraan sen vastainen.

TV: Jos eettiset periaatteet velvoittavat kaikkia ja jos etiikka perustuu yhteisöllisyydelle, seuraako tästä, että on olemassa ihanneyhteisö, johon kaikkien tulisi kuulua?

RMS: Mielestäni ei. Yhteisöt ovat erilaisia monissa eri merkityksissä ja monilla eri akseleilla, eivätkä eettiset periaatteet määrittele kaikkia näistä merkityksistä.

TV: Katsotaanpa: ne eettiset ohjeet, joita päätän seurata, perustuvat niille vaikutuksille, joita noiden ohjeiden seuraamisella on sille yhteisölle tai niille yhteisöille, joihin haluan kuulua ja joita haluan edistää. Samaan aikaan halutaan kuitenkin sanoa, että nämä ohjenuorat koskevat kaikkia. Eikö tästä seuraa, että kaikkien tulisi siis mielestäni kuulua niihin yhteisöihin joihin minä kuulun ja joita haluan parantaa?

RMS: Ei. Mielestäni kaikkien tulisi olla vapaita kuulumaan yhteisöön, ja erityisesti kaikkien tietokoneenkäyttäjien tulisi olla vapaita kuulumaan omaan yhteisöönsä. Mutta en vaatisi yksittäistä henkilöä kuulumaan johonkin yhteisöön. Jos joku ei edes käytä tietokoneita, niin se on täysin ok – ei-vapaiden ohjelmistojen ongelma ei koske tällaista henkilöä.


Käyttäjänoikeus (Copyleft)

TV: Käyttäjänoikeuden käsite on loistava väline yhteisöllisyyden kehittämisessä. Miten päädyit tähän ajatukseen?

RMS: Olin nähnyt yksinkertaisia ehtolauseita tyyliin  ”Kirjaimellinen kopiointi sallittu jos tämä huomautus säilytetään” ja tutkin mahdollisuuksia laajentaa sama oikeus ulottumaan myös aineiston muokkaamiseen.

TV: On jokseenkin helppoa nähdä miten vapaan ohjelmiston kehittäjä pystyy hankkimaan elannon kirjoittamalla vapaita ohjelmistoja; ihmiset voivat haluta maksaa ohjelmistosta, käyttöohjeista, ilosta olla yhteisön osa ja niin edelleen. Tämä ei varmastikaan ole mahdotonta. Sama voi koskea joitakin muusikkoja ehkä tieteentekijöitäkin ja niin edelleen. Mutta miten on kirjailijan, runoilijan tai vaikkapa muusikon laita, jos he työskentelevät pienellä kielialueella – vaikkapa Suomessa. Vapaan ohjelmiston, tekstin tai musiikin tekeminen ei vaikuta varteenotettavalta vaihtoehdolta, koska koko yhteisö on liian pieni ylläpitämään tuollaista toimintaa.

RMS: Nykyinen järjestelmä on myös erittäin huono näiden ihmisten ja vapaan julkaisemisen kannalta. Tämän järjestelmän korvaaminen järjestelmättömyydellä ei tekisi tilanneta paljonkaan huonommaksi heidän kannaltaan.

Uskon, että vaapaehtoisuuten perustuvat tukijärjestelmät voisivat toimia yhtä hyvin kuin nykyinenkin järjestelmä – ehkä paremminkin.

TV: Jos vain suurten kielialueiden ja kulttuurien edustajat voivat kannattavasti tehdä vapaita teoksia, näyttää tilanne johtavan yhä suurempaan amerikkalaistumiseen.

RMS: Et voi olla tosissasi! Ymmäräthän toki, että medioiden omistama tekijänoikeusjärjestelmä nimenomaan ruokkii maailmanlaajuista kulttuurin amerikkalaistumista. Tuon järjestelmän toimintaedellytysten katkaiseminen auttaisi tilanteen parantamisessa huomattavasti.

TV: Mutta pienellä kielialueella jokin tekijänoikeuden tapainen järjestelmä voi itse asiassa olla hyväksi luovan työn edellytyksille.

RMS: Paljonkaan siitä ei kuitenkaan ole hyötyä. Kuinka moni suomalainen kirjailija elää tekijänoikeuskorvauksilla nykyään?

En kuitenkaan kannata yksinkertaista ja kertakaikkista kaikkien töiden tekijänoikeuden poistamista. Olen käsittellyt eri teosten välisiä eroja tekijänoikeuden kannalta tekstissä ”Copyright and Globalization”.

TV: Millainen informaatio pitäisi suojata käyttäjänoikeudella? Algoritminen informaatio kuten reseptit, ohjelmistot, tieteelliset tulokset ja menetelmät, nuotit, esitysten dokumentoinnit?

RMS: Käsitykseni ohjelmistoista ovat melko suoraviivaisesti laajennettavissa muihin funktionaalisiin teoksiin, joiden pääasiallinen tarkoitus on auttaa ihmisiä tekemään jotakin. Tällaisten teosten tulisi olla vapaita suurin piirtein samassa mielessä kuin ohjelmistojenkin: niiden kopioinnin, muokkaamisen ja edelleenlevityksen tulisi olla vapaata. Funktionaalisiin teoksiin kuuluvat ohjelmistot, reseptit, oppikirjat, ohjekirjat, sanakirjojen ja ensyklopedioiden kaltaiset hakuteokset, ehkä jotkin muutkin vastaavat. Perusvapauksien tulisi näiden teosten kohdalla olla samat, vaikkakin erityyppisten funktionaalisten teosten kohdalla toisia kunnioittavan käyttöoikeuden tarkat yksityiskohdat voivatkin vaihdella.

Muiden teostyyppien kohdalla ongelma ei ratkea samalla tavalla. On esimerkiksi olemassa teoksia, joiden tarkoitus on ilmaista mitä jokin tietty henkilö tai ryhmä ajattelee, tuntee, uskoo tai tahtoo. Näihin teoksiin kuuluvat muistelmat, tieteelliset artikkelit (mutta ei tieteelliset oppikirjat), esseet, mielipidekirjoitukset, ja myynti- ja ostoilmoitukset. Näiden kohdalla teoksen muuntaminen merkitsee tavallisesti vääristämistä.

Kaikkien teosten kohdalla kuitenkin mielestäni pätee oikeus ei-kaupalliseen kirjaimelliseen kopiointiin ja edelleenjakeluun. Tämä on vapauden perusminimi.


Globalisaatio

TV: Viimeaikaisissa esitelmissäsi ja haastatteluissa olet käsitellyt globalisaatiota. Yksi ongelmista on, että tekijänoikeus asettaa useat kolmannen maailman maat epätasa-arvoiseen asemaan. Pitäisikö noiden maiden mielestäsi jättää noudattamatta tekijänoikeuslainsäädäntöä?

RMS: Kun Yhdysvallat oli kehitysmaa, se ei tunnustanut ulkomaisia tekijänoikeuksia. Miksi siis muiden pitäisi? Tottakai tiedämme miksi: tekijänoikeuslainsäädäntö on osa yritysten omistajien taloudellisesta hallintakoneistosta, joka on ulotettu koko maailmaan.

TV: Voidaanko globalisaatiota tarkastella yhteisöllisyyden näkökulmasta? Muistaaakseni olet jossakin todennut, että globalisaatio taloudellisessa mielessä ei ole kovin hyvä keino hyvinvoinnin edistämiseen ja levittämiseen.

RMS: Globalisaatiossa abstraktina ajatuksena ei ole mitään vikaa. Nykyisestä globalisaation muodosta ei oikeastaan tee pahaa sen globaalisuus, vaan se, että WTO/IMF-järjestelmä alistaa kaikki muut intressit yritysten intresseille.

Paras tapa ymmärtää nykyistä ”globalisaatiota” on ajatella sitä järjestelmänä, jonka päämäärä on globaalia kilpailua tekosyynä käyttäen siirtää valtaa demokraattisilta hallituksilta yrityksille. Ympäristönsuojelulainsäädäntö, julkinen terveydenhuolto, työntekijöiden oikeudet ja yleinen elintaso jätetään yleensä huomiotta. Tuloksena on merkittävä varallisuuden siirto ihmisten valtaosalta yritysten omistajille. Paradoksaalisella tavalla tähän globalisaatioon näyttää liittyvän myös kasvun heikentyminen verrattuna 1980-lukuun.

Kaupan esteiden poistaminen voisi olla hyvä asia, jos siihen liittyisivät globaalit työelämän standardit, globaalit ympäristöstandardit, globaali terveydenhoito, globaali (vaikka ei yksitasoinen) minimipalkka ja globaali tulovero. Jos näitä maailmanlaajuisesti vahvistettaisiin ja otettaisiin käyttöön samalla voimalla, jolla Yhdysvallat painostaa muita maita valvomaan tekijänoikeuslainsäädäntöä, voisimme nähdä globaalit markkinat, puhtaita tehtaita ja hyväpalkkaisia ja terveitä työläisiä.

Maailmanlaajuinen vapaiden ohjelmistojen kehittämiseen keskittynyt yhteisö on esimerkki hyvänlaatuisesta globalisaatiosta: ihmiset jakavat tietoa koko maailman kanssa.


Etiikka
TV: Miten eettistä ”työtä” olisi paras tehdä? Vaikuttaa siltä, että viittaat toisinaan opettajiin kuten Buddha tai Jeesus eettisen elämäntavan esikuvina.

RMS: Tuskin koskaan. En ole kristitty enkä erityisemmin ihaile Jeesusta. Buddhasta pidän jonkin verran enemmän, mutta en ota esiin opettajia tai sankareita auktoriteetteina, vaan ehkä vain esimerkkeinä.

TV: On myös selvää, että yksi oman työsi mielenkiintoisimpia ja vaikuttavimpia piirteitä on, että elät kuten opetat. Onko kyseessä tietoinen päätös siinä mielessä, että ajattelet, että eettinen opetus tapahtuu parhaiten esimerkin kautta?

RMS: Ei lainkaan. Kirjoitan eettisistä ajatuksistani ja haluaisin kirjoittaa paremmin ja enemmän jos voisin. On tietenkin välttämätöntä elää sopusoinnussa omien periaatteidensa kanssa, muuten on tekopyhä, ja sen kyllä huomaa.

TV: Jos katsomme, että syy eettiseen käytökseen on annettava julkisella alueella, sanokamame vaikkapa jonkinlaisen yhteiskuntasopimuksen tai vastaavanlaisen muodossa, ja jos samaan aikaan huomaamme, että taloudellinen ja kaupallinen maailma perustuu voiton maksimoinnin tapaisiin periaatteisiin, niin eikä julkisen ja kaupallisen maailman välille vaadita jonkinlainen erottelu?

RMS: En usko tuollaista päättelyä – en näe mitään erottelua. Etiikka ulottuu kaikkiin, ja koko etiikan ajatus perustuu siihen, että jotkin itsekkäistä teoista ovat vääriä, eikä niitä siksi tehdä. Tämä koskee niin ryhmien kuin yksilöidenkin itsekkyyttä.

TV: Päättelystä seuraa myös, että kaupallinen maailma on jotakin, joka miltei välttämättömästi murentaa vapauden ajatusta.

RMS: Yrityselämällä on sellainen taipumus. Yritykset ovat mekanismi, jonka tarkoituksena on uuttaa esiin itsekkyys ihmisistä, jotka yksilöinä ovat osittain itsekkäitä, mutta joilla on myös itsekkyyttä rajoittavia eettisiä periaatteita. Tuloksena on itsekyyttä, joka usein voi toimia täysin eettisten rajoitteiden ulottumattomissa.

Tämän tilanteen muuttaminen vaatii globaalien yritysten hallituksia määräävän vallan poistamista.

TV: Steven Levyn kirjasssa Hackers minua hämmästytti se, että hakkerit olivat kiinnostuneita hakkerietiikasta vain siinä määrin, kun kyseessä oli  sellaisten työkalujen tekeminen, joilla edelleen tehdään työkaluja.

RMS: En usko että näin oli. Osa ohjelmistoistamme oli ohjelmia ohjelmien tekemiseen, mutta vain harvat olivat nimenomaisesti työkaluja työkalujen tekemiseen.

Miksi monet ohjelmistoistamme olivat työkaluja? Koska ohjelmistoja kirjoittavat hakkerit keksivät ajatuksia paremmista tavoista suorittaa jokin tehtävä. Tietokonehakkerit ohjelmoivat. Niinpä he innostuvat kaikesta, joka tekee ohjelmoinnin helpommaksi; heidän inspiraationsa koskevat ohjelmoinnin helpottamista.

Jos hakkeri harrastaa rivitanssia, hän innostuisi kaikesta informaatioteknologiasta, joka tekee rivitanssin oppimisen helpommaksi. Hän voisi vaikka kirjoittaa ohjelmiston, jonka avulla voi opetella rivitanssia. Tällaistakin on todella tapahtunut.

Jotkut tieteokonehakkerit tanssivat, mutta kaikki ohjelmoivat. Tästä syystä harvat ovat kiinnostuneet rivitanssiohjelmistoista, mutta monet ovat kiinnostuneet ohjelmoinnissa käytettävistä ohjelmistoista.

TV: Levy ei korosta asiaa, mutta tuo esille sen yliolkaisuuden, jolla varhaiset MIT:n hakkerit hyväksyivät Yhdysvaltain puolustusministeriön rahoituksen, jolle tutkimus MIT:ssa perustui.

RMS: Jotkut hakkerit pitivät puolustusministeriön rahoitusta aikoinaan kiusallisena, mutta eivät menneet vastustuksessaan niin pitkälle, että olisivat kapinoineet (vaikkapa irtisanoutumalla). Olin ja olen edelleen eri mieltä heidän kanssaan, mielestäni ei ollut väärin hyväksyä puolustusministeriön rahoitusta. Yritysten antama rahoitus on paljon vaarallisempaa.

En siis kutsuisi heitä yliolkaisiksi tämän rahoituksen hyväksymisen vuoksi.

TV: Mieleen tulee Frankfurtin koulukunnan kriittisten ajattelijoiden käyttämä termi ”instrumentaalinen rationaalisuus”: rationaalisuus, joka koskee välineitä, mutta ei päämääriä.

RMS: Kaikenlaiset insinöörit ovat kuuluisia tästä: en usko että asia koskee hakkereita enemmän kuin muitakaan.

TV: Tästä seuraa kysymys: jos etiikka koskee päämääriä ja sisältöjä, mitä tai millaista yhteisöä ja yhteiskuntaa vapaan ohjelmiston ajatus tarkalleen ottaen pyrkii edistämään?

RMS: Minun päämääräni on että me autamme toisiamme elämään paremmin yhdessä. Inhimillisen tiedon edistäminen on osa tätä; tiedon yleisen saatavuuden varmistaminen on osa tätä; yhteistyön hengen rohkaiseminen on osa tätä. Nämä periaatteet soveltuvat moniin elämän alueisiin, ohjelmistojen alueella ne ohjaavat kohti vapaita ohjelmistoja.

TV: Milloin ja miten huomasit, että ”työkaluja, joilla tehdä työkaluja”-asenne on riittämätön?

RMS: Teini-ikäisenä muistaakseni törmäsin ajatukseen, että pelkästään työkalujen tekeminen ajattelematta, mitä niillä tehdään, on hulluutta. Tämä oli hyvin tunnettua 60-luvulla, tuolloin ei tarvinnut olla erityisen tarkkaavainen törmätäkseen ajatukseen. Mieleeni tulee Tom Lehrerin laulu Werner von Braun:

    I send rockets up, but where they come down
    Is not my department, says Werner von Braun.
    (Lähetän raketteja korkeuksiin, mutta missä ne tulevat alas
    Ei kuulu minun osastolleni, sanoo Werner von Braun)

Monet ihmiset kuulivat tämän laulun.

TV: Miten yhdistät nämä kaksi asiaa, intensiivisen ja mielenkiintoisen hakkerismin ja eettisen arkipäivän työn, joka usein on raskasta ja tylsää?

RMS: Tunnut olettavan, että hakkerismi ei ole eettistä eikä arkipäiväistä. Olen eri mieltä. Jotkut osat toimivan ohjelmiston kehittämisestä ja julkaisemisesta ovat raksiata, eivätkä pelkästään tylsiä, vaan turhauttavia. Mutta vapaan ohjelmiston yhteisön tuhannet hakkerit tekevät tätä työtä tuottaakseen toimivia ja luotettavia ohjelmistoja ihmisille.

TV: Työkalujen tekemisen ja päämäärien erottaminen on jopa aika tavallista tietojenkäsittelytieteen, fysiikan, matematiikan ja filosofian kaltaisilla aloilla, joilla käsiteltävän formalismin puhtaus ja ankaruus antaa jonkinlaista voimakasta ”ei tästä maailmasta” tulevaa tyydytystä. Onko työkalujen tekemisen ja eettisen pohdiskelun välillä yhteyttä? Pitäisikö olla? Miten saat nämä yhdistettyä?

RMS: Onko puhtaan matematiikan ilon ja muun elämän välillä yhteyttä? Ei, ei mielestäni juurikaan, ja miksi pitäisikään?
Pidän kansantansseista ja pidän puhtaasta matematiikasta. Näiden kahden ilon välillä ja muiden elämäni alueiden välillä on hyvin vähän yhteyksiä. Miksi pitäisi olla? Molemmat ovat harmittomia iloja.