Polttoaineiden hinnat Norjassa pompahtivat maanantain ja tiistain välisenä yönä kymmenillä kruunuilla, kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK.
Esimerkiksi Pohjois-Norjan Altassa huoltoasemien hintataulut näyttivät kylmiä lukemia: dieselin hinta oli noussut 29,63 kruunuun litralta ja bensiinin 27,94 kruunuun. Euroissa diesel maksoi tiistaiaamuna 2,74 euroa ja bensa 2,58 euroa.
Verot palasivat yön aikana
Norjan parlamentti leikkasi polttoaineveroja maaliskuussa Lähi-idän sodan aiheuttamien hinnannousujen vuoksi. Tämän johdosta polttoaineiden hinnat Norjassa olivat kesällä jopa Suomea halvempia.
Yle kertoi heinäkuussa, kuinka suomalaiset tankkasivat Norjassa halvempaa polttoainetta kuin Suomessa.
Veronalennukset oli määrätty päättymään syyskuun alussa eli verot palasivat normaalitasolle varhain tiistaiaamuna.
Muutos näkyi suoraan pumppuhinnoissa: diesel kallistui 4,51 kruunua litralta ja bensiini 4,26 kruunua litralta eli noin 40 senttiä.
600 litraa yhteen autoon
NRK:n haastattelema poronhoitaja Stian Andre Kemi oli yksi niistä, jotka varautuivat hinnankorotukseen perusteellisesti. Hän täytti maanantaina yhteensä 600 litraa polttoainetta kanistereihin – määrä, jonka hän arvioi riittävän lähes kahdeksi viikoksi.
– Vaimo käski minun kiirehtiä täyttämään ennen kuin vero nousee. Tuli vähän spontaanisti, ja ehkä minun täytyy hakea lisää kanistereita myöhemmin, Kemi kertoi NRK:lle.
Itsenäisenä elinkeinonharjoittajana ja poronhoitajana hän on täysin riippuvainen polttoaineesta.
– Hinnat ovat olleet täysin järjettömät, ainakin poronhoitoalalle. Olemme täysin riippuvaisia polttoaineesta emmekä pääse mihinkään ilman sitä, hän sanoi.
Kemi pelkäsi hintojen nousevan jopa 30 kruunuun litralta – pelko, joka tiistaiaamuna kävi toteen.
Huoltoasemat täynnä kanistereita
Kemi ei ollut ainoa, joka saapui huoltoasemalle ylimääräisten kanisterien kanssa maanantaina. Myös Ronald Pettersen täytti noin 100 litraa sekä autoon että mönkijään, vaikka hänellä on myös sähköauto käytössään.
Monet norjalaiset ihmettelevät korkeita hintoja erityisesti verrattuna naapurimaahan.
– Ruotsi ei ole edes öljymaa, ja silti siellä on halvempaa kuin Norjassa, Kemi totesi.
Yle on kertonut aiemmin myös, kuinka veronalennukset Ruotsissa ovat saaneet suomalaiset sankoin joukoin tankille Ruotsissa.
Ruotsissa polttoaine on ollut jopa 60 senttiä edullisempaa kuin Suomessa, ja esimerkiksi Haaparannalla on syntynyt paikoin ruuhkaa tankkauspisteillä. Myös Ruotsin veropäätös on määräaikainen. Se on voimassa syyskuun loppuun asti.
Tosin Ruotsissa polttoaineiden hinnat olivat Suomea matalampia jo ennen tuoreinta veropäätöstä. Polttoaineveroa ja uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitetta muokattiin vuoden 2022 energiakriisin jälkeen.